Paritanssi ja alkoholi
Joudun puuttumaan vaikeaan aiheeseen. Tuntuu, ettei ole muuta vaihtoehtoa. Oma elämäntapani ja ammattini ovat lähtökohtia, joista näkemykset ovat saaneet alkunsa. Vähintään yhtä tärkeää on vaikuttaminen ja sanoman vieminen heidän puolesta, jotka sitä eivät uskalla tehdä. Tanssiharrastuksessa on suuri joukko, niin sanottu ”hiljainen kansa”, joka ei saa ääntään kuuluviin. Voimakkaat persoonat sekä pullo kädessä vapautta ja rohkeutta hakevat yksilöt, huutavat katseensa itseensä. Jotkut heistä ovat lajin edustajia ja saattavat antaa lajista vääränlaisen kuvan. Äänekkäät pääsevät hurmokseen, kun samaan aikaan hiljaiset vetäytyvät omiin nurkkiinsa, sillä ilo ilman viinaa on teeskentelyä.
Aloitin tanssiharrastuksen yli kolme vuotta sitten. Liikunta ja musiikki ovat aina kuuluneet elämääni, joten kaikesta skeptisyydestä huolimatta rohkenin kokeilemaan lajia, joka oli aiemmin kuulunut mielestäni lähinnä naisellisille miehille. Elämäntilanne antoi mahdollisuuden viettää iltoja lavatanssikursseilla. Olin kokenut kaksi eroa. Tunsin pitkästä aikaa yksinäisyyttä. Kaipasin yhteisöä. Kursseilla kohtasin ystävällisyyttä, läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä, jollaista olin aiemmin kohdannut vain eräässä toisessa yhteisössä. Tanssinopettajat loivat iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jossa kaikkien oli hyvä olla ja tarpeeksi turvallista, jotta uuden oppiminen onnistuisi, eikä pelko veisi toimintakykyä. Parasta koko jutussa oli, että kaikki olivat selvin päin! Kaukana olivat muistot teinivuosilta, jolloin katselin humalaisilla silmilläni tanssivia ihmisiä ja keräsin rohkeutta mennä mukaan. Tuolloin edes alkoholi ei vienyt raastavaa häpeän tunnetta itsestä. Ainakaan heilumassa pöljän näköisenä lattialla, pelokkaampien katsoen arvostellen vierestä.
Rakastuin tanssiin ja parhaimmillaan vietin 2-6 iltaa viikossa tanssilattialla. Minua pyydettiin mukaan kursseja pyörittävään staffiin. Sitouduin ja pääsyehtona oli halata muita paikalla olleita staffilaisia. Sosiaalinen verkosto laajeni nopeasti ja sain muutaman hyvän ystävän. Harrastuksessa oli vain yksi huono puoli, tämä juttu olisi pitänyt aloittaa jo lapsena. Miten voisin enää oppia vartalon käyttöä ja tekniikkaa, jotka pitäisi saada lihasmuistiin juurrutettua. Viimeiset vuodet olin liikkunut lähinnä kuntosalilla ja kroppa oli kauttaaltaan jähmeä. Minun ”onnekseni” kursseilla ei panostettu tekniikkaan, sillä kuvioiden oppiminen oli helpompaa ja antoi illuusion, että opin nopeasti hyväksi tanssijaksi.
Pian oli edessä toinen rakastuminen west coast swing (WCS) nimiseen lajiin. Monipuolinen musiikki, nuoremmat harrastajat sekä lajin erilaisuus kiehtoivat. Alkeiskursseille lähdettiin Turkuun asti. Lajiin kuuluu myös bileitä, jotka ovat yleensä viikonlopputapahtumien yhteydessä. Yllätyksekseni näissä bileissä ihmiset vaikuttivat suhteellisen selvä päisiltä, alkoholittomilta. Pian laji veti Tampereelle sekä muille paikkakunnille janoamaan lisää oppia. Talous oli tiukoilla, kun kaikki rahat menivät tanssireissuihin. Samoihin aikoihin uskaltauduin lavoille tansseihin, joissa valtaosa oli vesilinjalla. Edelleen mieltäni vaivasi vain yksi asia: ”miksi en ole aloittanut tanssia aikaisemmin”. Viikkokurssien lisäksi paita kastui usein viikonloppuisinkin. Huomaamatta yleiskuntoni parani huimasti. Jähmeä kroppa tuli hieman sulavammaksi, jota musiikki pystyi jo vähän kuljettamaan.
Tanssin ilosanomaa pyrin viemään parhaani mukaan eri paikkoihin. Mielenterveys- ja päihdekuntoutuksessa pyritään etsimään uusia eheyttäviä harrastus- ja toimintomuotoja, joten tanssin esiin nostaminen ja suositteleminen tuntuivat tärkeiltä. Sosiaalisuuden ja liikunnan ohessa itsetunto ja itsetuntemus voivat parantua. Nuorille kerroin etenkin west coast swingistä, sillä siellä voi tanssia musiikkiin, jota itsekin kuuntelee ja vieläpä ikäisessään seurassa. Bileissäkin voi käydä raittiina ja saada korjaavia kokemuksia kännibaarireisssuille.
Rakastuminen lajiin oli ilmeisesti sokaissut silmäni. Pikkuhiljaa aloin kuulla juomapuheita ja kuivanappailua, kuten muuallakin kulttuurissamme. Alkoholia tarjottiin, tuotiin omia juomia mukana ja Suomalaisiin tapahtumiin perustettiin oma alkoholitiski. Lavoilla ja bileissä etenkin naiset valittivat humalaisista miehistä, jotka koskettivat sopimattomasti ja joiden kanssa tanssi ei ollut mukavaa. Minäkin sain tanssittaa naisia, jotka pyytelivät anteeksi humalatilaansa. Luin artikkelin eräästä opettajasta, joka kannusti käyttämään alkoholia bileiden ohessa. Lopullisesti silmäni aukesivat Budapestin tapahtumassa tämän vuoden tammikuussa. Valtaosa suomalaisista vetäytyi huoneisiin ryyppäämään. Kutsu kiersi facebookissa ja tapahtuman käytävillä. Pitkään raittiina olleena en ollut matkannut sinne asti katsomaan toisten juomista, joten valitsin ennemmin yksin olemisen bileissä. Bileissä saa yksinkin mukavia tansseja, mutta Suomen porukasta ulkopuolelle jääminen vaivasi mieltä. Onneksi saatoin mennä hotellihuoneeseen jakamaan tunteeni tabletin välityksellä tyttökaverille Suomeen, jolla oli samaa kokemusta. Aiemmin lapsuudessa ja nuoruudessa hylkäyskokemukset ja pelot olivat vieneet elämänhaluni. Vaikka koen kasvaneeni paljon niistä ajoista, koin edelleen tapahtuman aikana pettymystä ja yksinäisyyttä, jota on vaikea kuvailla.
Negatiivisista kokemuksista huolimatta jatkoin harjoittelua tanssin parissa. Treenasin eri tanssiparien kanssa kahden, jonka olin todennut tehokkaaksi jo aiemmin, jotta voisin päästä eteenpäin ja nauttia enemmän lajista. Löysin kehostani lantion, joka oli ollut väärässä asennossa, milloin liian edessä ja milloin taas takana saaden selän notkolle. Paljon puhuttu ”connection” alkoi löytyä. Lavalla olin jo kokenut syviä yhteyden kokemuksia toiseen ihmiseen ja henkeen, kun kaksi sulautuvat yhdeksi. Sama kokemus oli saavutettavissa pelkällä kädestä käteen kosketuksella. Tekniikan lisäksi olennaisinta connectionin eli yhteyden luomiseen ja syntymiseen on mielestäni se, että molemmat ovat selvin päin. Carl Jungin ajatus ”Spiritus Contra Spiritum” tarkoittaa vapaasti suomennettuna alkoholi vastaan henki ja kuvaa hyvin sitä, miten aidon yhteyden toiseen voi saada vain ilman alkoholia.
Tapahtumiin osallistuminen ei enää kiinnostanut. Viime hetkellä päätimme tyttökaverini kanssa lähteä Tampereelle kesäkuussa olevaan tapahtumaan. Tavoitteena oli pitää hauskaa yhdessä selvin päin ja osallistua kisoihin. WCS:n kisoissa useat ottivat rohkaisuryyppyjä ennen lattialle menoa, jota olin nähnyt aiemminkin. Kisojen aikana juontaja kehotti useaan otteeseen tanssijoita käyttämään baarin palveluja. Juontaja joi itse samalla, kun juonsi sekä ainakin kahteen otteeseen haki tuomareille alkoholia. Kisat olivat niin kutsutut pistekisat, joissa osallistujat voivat saada pisteitä noustakseen ylempään sarjaan. Näyttää siltä, että pisteitä saa kun kiertää paljon tapahtumia, tulee tuomareille tutuksi ja sekoilee tarpeeksi. Tekniikka tai aito yhteys pariin ovat sivuseikkoja. Sain kuulla, etteivät muut tanssiurheilupiirit arvosta WCS tapahtumia kisojen arvioinnin ja alkoholikäytäntöjen vuoksi. Olin kuullut arvostelun aiemminkin, mutta nyt arvio upposi ymmärrykseeni.
Oli kisoja tai ei, mielestäni järjestäjien ei pitäisi mainostaa juomista tai kehottaa ihmisiä juomaan alkoholia. Sydämeeni iski katumus siitä, kuinka olen kehunut ja suositellut tapahtumia sekä alaikäisille että entisille päihdeongelmaisille. Tiedän, että tapahtumissa on tietenkin paljon niitä, jotka juovat. Olen itsekin kuulunut niihin, jotka tarvitsevat alkoholia rauhoittuakseen ja pitääkseen hauskaa. Sen vuoksi en ole aiemmin moralisoinut ketään asian tiimoilta. Olen ollut pitkään hiljaa. Koen velvollisuudekseni ottaa asian esiin ja jakaa oman kokemukseni. Tiedän asettavani itseni arvostelun kohteeksi, tiukkapipoksi ja moralistiksi. Kyse on kuitenkin vain kokemuksestani ja ammatillisesta näkökulmasta asiaan. Täytyy kuitenkin muistaa tanssin parissa olevan paljon positiivisia erimerkkejä, jotka kahlaavat tapahtumia pelkästään vesilinjalla. Omalla esimerkillään he vetävät uusia terveellisestä, terapeuttisesta ja iloisesta harrastuksesta kiinnostuneita mukaan.
Tanssitapahtumat ovat nyt osaltani toistaiseksi tauolla. Tanssin harrastaminen jatkuu eri tavoin kuin aiemmin. Jälleen on poikettava muiden seuraamisesta ja etsiä omaa polkua – kuunneltava itseä.
